Olen aina ollut avoimuuden kannattaja ja toimin mieluimmin itse faktoilla kuin mutu-tuntumalla tai toisen käden tietojen varassa. Niinpä kirjoitin aloitteen, jonka keväällä teimme KD:n valtuustoryhmän valtuustoaloitteena kaupunkimme laskutuksen julkistamisesta. Minusta kuntalaisilla on halutessaan oltava mahdollisuus paremmin tietää, mihin heidän rahojaan käytetään. Aloite löytyy täältä. 

Nyt näyttää, että tämä toive onnistui. Paimion kaupungin sivuilta löytyy Päätöksenteko-osion talousosasta ostolaskutus vuosilta 2013-2014 ja jatkoa on luvassa tulevaisuudessakin kaupunginhallituksen esityslistan mukaan. Tämä on hienoa ja nyt vain odotellaan että vaikkapa paikallinen aviisi tekee tuosta hieman tiivistettyä yhteenvetoa...

Laitan aloitteen juhlan kunniaksi myös tähän:

Valtuustoaloite kaupungin laskujen julkistamisesta

 

Paimion, kuten monen muunkin kokoisemme kaupungin päätöksentekoa leimaa sidonnaisuuksien määrä ja luottamustoimijoiden vähyys. Nämä ovat asioita, jotka helposti näyttäytyvät sisäänpäin kääntyneenä ja pienelle piirille kasaantuneena päätöksentekona. Kaikenlaisen avoimuuden lisääminen kaupunkilaisten suuntaan olisi mielestämme tärkeää. Tämä on ymmärtääksemme myös julkisella sektorilla lain lähtökohtainen tarkoitus. Avoimuus myös haastaa päättäjät ja virkamiehet suhtautumaan entistä tarmokkaammin asioiden hoitoon.

 

Helsingin kaupunki julkaisi marraskuussa omat ostolaskutuksensa tiedot vuosilta 2012 ja 2013. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on julkisuudessa arvellut avoimuuden tuovan myös säästöjä kaupungin kassaan, koska ostopäätösten tekijät tarkastelevat tarpeita kriittisemmin. Hän arvioi säästöhyödyksi jopa kaksi prosenttia vuositasolla.

 

Paimio voisi taas tulla pikkuisen paremmaksi seuraamalla tätä esimerkkiä. Myös mm. Turussa ja Espoossa on tehty asiasta valtuustoaloite.

 

ALOITE:

 

 

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä esittää, että Paimion kaupunki julkistaa ostolaskutuksensa Helsingin kaupungin mallin mukaisesti taannehtivasti vähintään vuodesta 2012 asti ja jatkossa sovittavan käytännön mukaan vähintään kerran kalenterivuodessa.

 

 

Paimiossa 12.2.2015

 

 

 

 

Janne Suominen                                                             Eeva Heurlin