Sain Jouni Lehtirannalta pyynnön tuoda kansallisena veteraanipäivänä kaupungin tervehdyksen Paimion Kansanopistolla pidettyyn juhlaan. Siitä kunniasta ei voinut kieltäytyä, vaikka ihmettelenkin miten arpa kohdalleni osui. Historia ja sotahistoria ovat olleet aina mieluisia minulle. Sotaveteraaneja olen saanut tuntea suvussa ja perhetutuissa monia ja arvostukseni heitä kohtaan on aina ollut todella suuri. Tilanne sinänsä jo on mykistävä ja puhujana olen mitä olen, mutta sanoinkin puheeni jälkeen jollekin kiittäjälle, että puheesta en osaa muuta sanoa, kuin että se tuli täydestä sydämestä. Kiitos että sain olla mukana.

Tällaista lausuin:

Arvoisat ja kunnioitetut sotaveteraanit, ja koko veteraani sukupolvi. Hyvä juhlayleisö.

Seitsemänkymmentäluvulla eräs pikkupoika kuunteli mielenkiinnolla ja suuresti ihmetellen sukunsa sotaveteraanien tarinan pätkiä rintamalta. Hieman vanhempana samainen lapsi vietti aikaa usein isänsä vanhemman, sodan käyneen veljen kanssa, kuunnellen hänen tarinoitaan panssarintorjuntajoukoista. Mieleen painui erityisesti vanhan miehen kasvojen kaihoisa katse, kun kyseinen veteraani muisteli ainoaa joukko-osastonsa sodan aikana saamaa kunnollista pst-tykkiä, johon ei kuitenkaan saatu sopivia ammuksia. Myöhemmin kun tämä, silloin jo nuori mies, oli astumassa varusmiespalvelukseen, muistutti eräs perhetuttu sotaveteraani hänelle oman varusmiespalveluksensa kestäneen yli viisi vuotta...

Tänään tuo seitsemänkymmentäluvun lapsi on saanut kunnian tervehtää teitä arvoisat veteraanit, Paimion kaupungin puolesta näin kansallisena veteraanipäivänä. Se on minulle suuri kunnia. Olen onnellinen siitä, että itselläni ja koko omalla sukupolvellani on ollut mahdollisuus tuntea veteraaneja henkilökohtaisesti. Vanhemmat, isovanhemmat tai muut vanhemmat sukulaiset ovat voineet kertoa meille niistä vaikeuksista ja niistä uhrauksista joita tämän maan ja kansan olemassaolo on vaatinut. Viikko sitten äänestimme vapaissa vaaleissa maallemme uuden edustajiston eduskuntaamme. Ilman veteraanisukupolven ponnisteluja se ei olisi mahdollista. Toivottavasti vasta valittu parlamenttimme huomioi harvenevat veteraanien rivit entistä paremmin. On tärkeää, ja suorastaan velvollisuutemme, että ikääntyvä veteraanisukupolvi saa arvoisensa kohtelun askelten jo lyhetessä. Sen me olemme teille velkaa. Kaveria ei jätetä vieläkään.

Olemme saaneet elää jo useita sodattomia vuosikymmeniä, onneksi. Samalla nykyinen varttuva sukupolvi on menettänyt kosketuksensa tähän osaan maamme historiaa. Sodasta on tehty viihdettä ja epätodellista leikkiä elokuvien ja erilaisten pelien kautta. Lastemme on nykyään yhä vaikeampi ymmärtää millaista elämä oikean sodan keskellä ja jaloissa on ollut. Sodasta ja sen aiheuttamista kärsimyksistä selviämisellä on keskeinen osa kansakuntamme identiteetin rakentajana. Siksi meidän valtiona, kaupunkina ja yksittäisinä kansalaisina on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää vaalia sotiemme veteraanien perintöä. Sekä kertoa myös lapsillemme siitä, millaisia uhrauksia ja urotekoja veteraanit ovat eteemme tehneet, niin rintamalla, kotirintamalla kuin myös sodan jälkeisessä jälleenrakennustyössä. Tämä on tärkeää myös siksi, että tulevat sukupolvet ymmärtävät tehdä työtä sen eteen, että rauha maassamme ja maailmassa säilyy. Tämän vuoden veteraanipäivän tunnus on ”Tämä maa ei koskaan sortua saa – eläköön Suomi” Haluaisin lisätä rinnalle toisen tunnuksen: Tämä maa ei koskaan unohtaa saa – eläköön veteraanit!

Sota on jo vuosissa mitattuna melko kaukana Suomesta, mutta matkassa mitattuna sota on tälläkin hetkellä yllättävän lähellä. Ukrainan tilanne viimeisen vuoden ajalta, sekä yleinen geopolitiikka ovat hyvä muistutus meille siitä, ettei koskaan saa tuudittautua liialliseen hyväuskoisuuteen, puhuttaessa turvallisuuspolitiikasta. Turvataksemme itsenäisyytemme tulevaisuudessakin ja myös kunnioittaaksemme veteraanien aikoinaan tekemiä uhrauksia, tulee maamme turvallisuudesta ja koskemattomuudesta huolehtia vastaisuudessakin, tavalla tai toisella. Vaikka turvallisuuspoliittiset päätökset tehdäänkin eduskunnan ja valtioneuvoston tasolla, on tärkeää maanpuolustustahdon ylläpitämiseksi tehdä työtä yhteenkuuluvuuden, välittämisen ja keskinäisen kunnioittamisen eteen myös kuntatasolla. Rakkaaksi ja välittäväksi koettu yhteiskunta ja isänmaa nostavat tervettä kansallista itsetuntoa. Sellaista maata haluamme tulevaisuudessakin puolustaa.

Arvoisat veteraanit. En osaa sanoa muuta kuin kiitos. Kiitos olemassaolostanne, kiitos uhrauksistanne. Kiitos mahdollisuudesta elää ja kasvattaa lapsiamme rauhallisessa ympäristössä. Kiitos vapaasta Suomesta. Haluan toivottaa teille runsasta Siunausta ja terveyttä tuleviksi vuosiksi. Sekä oikein hyvää veteraanipäivää.

Sille seitsemänkymmentäluvun lapselle olitte suuria sankareita. Tänään tuo lapsi on jo keski-ikäinen, mutta te, arvoisat veteraanit, olette yhä vaan suurempia sankareita. Sellaisia - aika velikultia.


Kunnioittaen,

Janne Suominen