Pitkästä aikaa ajattelin pistää muutaman rivin jostakin positiivisesta asiasta. Jostakin mitä Paimiossa osataan. Kansainvälinen Autoliitto FIA järjestää vuosittain FIA European Traffic Education Contest-kilpailun 10-12 vuotiaille lapsille. Suomessa kilpailua kutsutaan Fillarimestari-kisaksi. Kyseessä on liikenneturvallisuuskilpailu, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten liikenneturvallisuutta. Suomessa Fillarimestarin järjestää Autoliitto. Kilpailussa mitataan koululaisten liikennetietoja ja -taitoja. Kilpailuun osallistui tänä vuonna noin kaksi miljoonaa eurooppalaislasta, joten aivan pienestä toiminnasta ei ole kyse.

 Paimion Jokelan koulun joukkue raivasi tiensä loppukilpailuun voittamalla syksyisen karsintakilpailun. Suomenmestaruuskisaan taisivat lähteä jopa hieman paineita niskassaan, sillä Jokelankoulu on kunnostautunut kisassa aiemminkin voittamalla kerran ja saavuttamalla kaksi hopeatilaa. Tänävuonna palkintokaappi täydentyi toisella Suomen mestaruudella, kun joukkue Ronja Hiironen, Milja Lindstedt, Niko-Petteri Varho ja Valtteri Suominen voittivat tiukan kisan kolmen pisteen erolla hopeajoukkueeseen. Joukkueen kovaa tasoa kuvaa hyvin se että Ronja voitti tyttöjen sarjan sekä syksyllä että keväällä, Valtteri poikien sarjan syksyllä ja edustuspaikasta koulussa karsimaan Juho Laaksosen kanssa joutunut Niko-Petteri voitti poikien sarjan SM-kisoissa. Joten varsin taitava kaveri jäi myös harmittavalle varamiehen paikalle, toivottavasti Juhon aika on ensi vuonna.

 Jokelan koulussa panostetaan liikennekasvatukseen ja se näkyy tuloksissa. Itse nostan hattua nöyrästi koulun suuntaan, ei meidän poika ainakaan ole saanut liikennekasvatusta kotosalla. Joten kunnia sinne mihin kuuluukin. Toivottavasti muut paimiolaiset koulut ottavat oppia Jokelasta tässä suhteessa.

 Hyvä valmistautuminen on tietysti jo puoli voittoa. Yö hotellissa, kylpylä, minigolf, hesburger, karkkia... Iso kiitos Vuontelan Tarjalle joka kipparoi menestyksellistä joukkuetta niin hyvin, että on annettava tässä kohtaa anteeksi jopa tuo Keskustan ryhmäpuheenjohtajuus...Nauru Ei myöskään vähiten siksi että isä säästi ison rahan palkinnoksi saadun polkupyörän vuoksi.

 Joten Onnea koko porukalle myös täällä blogin seinällä. Asiasta paperilehdessään uutisoi myös Kunnallislehti ja verkossa asian ovat noteranneet monet sivustot mm: Yle.fi, Autoilu.fi, Kauppalehti, Cision Wire.

 Niin, menestystä ja mukavaa syksyistä matkaa myös Makedoniaan edustamaan Suomea ja Paimiota Euroopan Mestaruus kilpailuun!

-janne suominen-