Kunnallislehti kirjoitti 15.2.2010 Fuilanrannasta tehdystä aloitteesta. Itse olen aloitteen allekirjoittajana, vaikkakin osin eri syistä kuin suurin osa aloitteen takana olevista tahoista. Olen kirjoittanut omia ajatuksiani koko Paimionlahden alueesta jo aiemminkin ja toisenkin kerran. Omat visioni ja tavoitteeni ovat huomattavasti pöpelikköistä tilkkua suuremmat. Haluaisin nähdä koko Paimionlahden ainutlaatuisen alueen oikeana luontomatkailu kohteena tulevaisuudessa.

 Miksi tähän liittyy Fuilanrannan myymisen palauttaminen funteerattavaksi. Mielestäni tuo oljenkorsi tulee kaupungin säilyttää, koska alueen kehittäminen vaatii maanomistajien innostumista ja omien mahdollisuuksien ymmärtämistä ja hyödyntämistä. On tunnettua että maanomistus on asia johon liittyy usein niin voimakkaita tunteita ettei edes omaa etua kovin helpolla nähdä. Tämän takia ja monesta muustakin syystä omat haaveeni ja toiveeni alueen kehittymisestä eivät tule tapahtumaan helpolla tai nopeasti, jos toki edes koskaan tulevat tapahtumaan. Alueen "herkkyydestä" kertoo esim. Paimion kaupungin "tahto" (kenen?) rajata Paimionlahti oikein mainitusti pois Paimiojoki-yhdistyksen toiminta-alueesta. Mikäli maanomistajista ei kukaan tai riittävän moni tule ikinä suostumaan mihinkään toimiin alueella tulee Fuilanranta säilyttää ja OTTAA KÄYTTÖÖN. Ei ole tarkoituksenmukaista vain säilyttää sitä, vaan kehittää. Rakentaa vaikkapa nuotiopaikkaa tai näköalatornia, laavua tai vastaavaa. Jossakin tapauksessa saattaisi tietysti olla mielestäni mahdollista esim. maanvaihdolla Fuilanrantaa vastaan hankkia kaupungille Paimionlahden retkeilymahdollisuuksia paremmin hyödyttävää aluetta jolle voisi perustaa tarkoituksenmukaista toimintaa. Lähinnä luontoretkeilyä tukevia rakenteita tai vastaavaa.

 Esitänkin että asiaa pohtimaan pitäisi asettaa oikeasti jonkin asteinen toimikunta joka kartoittaisi alueen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia. Paimion taloutta ei Fuilanrannalla korjata, päinvastoin se voipi joskus olla vielä huomattavasti arvokkaampi. Kaupungilla on omistuksessa pitkälti toista sataa kiinteistöä, yritetään nyt ensin realisoida niistä ylimääräiset! Uskoisin ainakin Keskustan riveissä ymmärrettävän maanomistuksen arvon Nauru.

Lisäys 19.2.2010  Valitettavasti tästä on näköjään "isojen" taholta viritelty jo periaate kiista mahdollisesti kostoksi turhemmista valituksista Paimio-seuran suuntaan. Päätellen kahden Blogiaktiivin Jarkko Kallion ja Tarja Vuontelan tekstien ilmaisuasusta. Täytyy myöntää että osittain hyvinkin ymmärrän kritiikin. Olen pelännyt juuri tätä uskottavuuden katoamista "oikeistakin" asioista silloin, kun jokaiseen asiaan puututaan mitä ihmeellisimmin perustein. Toivoisin tässä ratkaisussa järjen käyttöä ja tulevaisuuteen katsomista.

-janne suominen-