Ensimmäinen vuoteni kunnallispoliittisena aktiivina on lopuillaan. Mitä jää käteen? Kokemuksia, uusia tuttavuuksia, kokouksia, palavereja, keskusteluja, miettimistä, kirjoittamista, voittoja, tappioita. Kaiketi suurin piirtein juuri sitä mitä odotinkin. Oppia on tullut ovista ja ikkunoista ja syystä, kyllä sitä aika pihallakin on tullut oltua. Uskoisin kuitenkin opin myös menneen perille, asioihin on jatkossa helpompi keskittyä. "Uutuus" ei enää häiritse.

Koen myös täyttäneeni sen lupauksen jonka annoin tukijoilleni. Olen tuonut omalla persoonallani uudenlaista ajattelutapaa tai ainakin uusia näkemyksiä mukaan päätöksentekoon. Ja ainakin olen ollut lisäämässä paikallispolitiikan "läpinäkyvyyttä", jota myös lupasin omalta osaltani toteuttaa. Valitettavasti mitään kovin konkreettista en ole aikaan saanut, eikä kai ole tarkoituskaan yksin saada. Isoihin asioihin tarvitaan monen poliittisen ryhmän yhteistä näkemystä ja näkemyksien yhteen sovittamista. Tuossa työssä uskoisin omat vahvuuteni jatkossa löytyvän.

Edesmenneen palomies isäni muistoa kunnioittaen; Tulta päin jatkossakin mennään! Edelleenkään itselläni ei ole ennakkoluuloja muita paimiolaisia poliitikkoja kohtaan, joten avoimin mielin ja kuuntelevin korvin on tarkoitus jatkaa tätä poliittista saraa. Vaikka tuossa kaskessa onkin välillä kantoja, niin hampaan koloon ei ole mitään jäänyt. Työ jatkuu.

Haluan näin vuoden lopuksi erikseen kiittää:

  • kuntalaisia, jotka ovat uskaltaneet huolineen kääntyä myös tällaisen uuden "kasvon" puoleen (vai juuri siitä syystä?)

  • lautakunnan virkahenkilöitä, jotka ovat yrittäneet pokkaa pidellen vastailla myös hölmöihin kysymyksiini

  • blogini lukijakuntaa, erityisesti siitä kävijä piikistä viime valtuuston jälkeen

  • Saskaa, Villeä, Mannaa, Jarkkoa, Mikkoa. Paimiossa on nykyään blogikulttuuri, joka herättää ajatuksia ja keskustelua!

  • Taukkaa esimerkillisen aktiivisesta kommentoinnista eri foorumeissa oman linjansa mukaisesti. Asioista voin olla kovinkin eri mieltä, mutta tapaasi toimia kunnioitan.

  • Omaa ryhmääni Saria, Kimmoja, Jouneja, Eevaa, Tyttiä, Sini-Päiviä, Annelia, Jormaa. Kanssanne on helppo ja hauska puida asioita.

  • Jalosen Kimmoa, paitsi ryhmämme moottorimiehen roolista, myös suuresta avusta ja opastuksesta monissa politiikan käytännön asioissa

  • Timoa, Perttua, Tarjaa ja toisia muiden puolueiden aktiiveja joiden kanssa olen saanut toimia ja keskustella.

  • Tukijoitani kannustuksesta

  • Vaimoa ja lapsia, jotka joutuvat venymään isän istuessa kokouksissaan

  • Korkeinta Voimaa terveydestä, järjestä päässä ja jaloista maassa

Toivotan kaikille Rauhallista ja Toivorikasta vuotta 2010

-janne suominen-