Sain kutsun valtuustoseminaariin. Tarkoituksena pohtia miten tästä taloussuosta noustaan. Alunperin ajattelin hyväksi jutuksi, eikun mukaan vain. Mutta luettuani varsinaisen kutsun kävikin ilmi jotta seminaari on maanantaina alkaen heti aamusta. Herättää väkisinkin muutaman kysymyksen. Päällimäiseksi Miksi ihmeessä? Miten tavallinen työssä käyvä ihminen voi tuosta vain järjestää vapaata osallistuakseen sinänsä tärkeään, mutta vapaaehtoiseen toimintaan. On totta että on myös viikonloppuna ja iltaisin töitä tekeviä ihmisiä, mutta edelleen kuitenkin vähemmistönä.

 Vai oliko tarkoitus että asioita pohtivat ne, joilla menee hyvin. On mahdollisuus ja varaa pitää vapaata silloin kun haluaa tai ollaan vaikkapa jo eläkkeellä. Eli toisin sanoen ne joiden on totuttu päättävän kaikki Paimiolaiset asiat. Ovat kaiketi pitkälti päättäneet myös nykyiseen johtaneet päätökset... Luulisin kuitenkin että olisi ollut hedelmällisempää saada mahdollisimman laaja osanotto tähän seminaariin, ollaanhan tässä oikeasti tiukassa paikassa.

 En myöskään ymmärrä miksei Paimiosali kelvannut pitopaikaksi. Nyt mennään säästämään maksullisella bussi kyydillä ja ilmeisesti korvataan ansion menetykset esim. virkapaata ottaville. Hyvin alkaa.

 Paimiosaliin olisi voitu päästää yleisö lehtereille kuulemaan mitä asioista oikeasti ollaan mieltä. Sitäpä vaan juuri ei taideta julki halutakkaan.  Tuntuu monelle olevan niin kovin vaikeaa olla jotain mieltä asioista jos kuulijoita on enemmän kuin yksi.

 Nyt minä säästän teitä lopettamalla tämän vuodatuksen tältä erää.

-janne suominen-