Vau, Paimion politiikkaan on lanseerattu uusi ilmiö. Nallipyssypoliitikot! Miten siihen liitytään? Tahdon ehdottomasti mukaan. Nousihan eräs kuuluisa nallipyssyn heiluttaja aina Yhdysvaltojen presidentiksi asti. Eli älä Ville ole ollenkan murheissas!

 Luulen että liittymiseen tarvitaan kohtuullisen nuoret tai ainakin Paimiolaisittain tuntemattomat kasvot. Sitten pitää vielä saada suunsa auki jossakin yleisessä tilaisuudessa. Eli toisin sanoen pitää järkyttää perinteisiä toimintatapoja. Täällähän on kai totuttu perinteisesti siihen että puolueiden "nokkamiehet" (Paimiossa tosiaan miehet) kolmestaan päättävät asiat muutaman "takapirun" säestämänä. En sano tätä sillä etteikö olisi syntynyt suhteellisen hyviä päätöksiä, vaan sillä että jos joku muu toimii muutoin niin heti tuomitaan häiriköijäksi. Tuntuu välillä ettei edes virkamiehien toimintaa saa kyseenalaistaa tai olla asioista erimieltä. Näyttää tuo iskostuneen jo niin syvälle, että vapaansanan edustajakin ryhtyy jakamaan kunnallispäättäjiä ilmeisesti tekijöihin ja mukana olijoihin. On hyvä muistaa kuitenkin että nuo nallipyssypojat ja -tytöt päättävät asioista vielä silloinkin, kun nykyiset "raskassarjalaiset" kasvavat heinää kuuden jalan syvyydessä sillä kuuluisalla Boothillillä".

 On sellainen tunne että tällä nykyisellä valtuustolla on mahdollisuuksia rakentaa hyvää Paimion tulevaisuutta. Siihen tarvitaan erilaisia näkemyksiä, keskustelua varmasti myös isoilla kirjaimilla, kompromisseja, yhteistyötä, venymistä, säästämistä, uusia ideoita ja ajatuksia, kokemusta, yms. Kaikkea mahdollista mutta erityisesti intoa ja tekemisen paloa tähän kunnallispolitiikan "harrastamiseen". Olen itse kiitollinen että tuota kaikkea on kertynyt Paimion valtuustoon.

 Ville Valkonen kirjoittaa Kunnallislehdessä 3.7.09 Paimion kurjan taloudellisen tilanteen olevan Brysselissä mitätön seikka. Se ei sentään onneksi pidä paikkaansa. Kuinka monella kunnalla on siellä oma edustajansa kunnanvaltuustostaan niin kuin Paimiolla. Onnea Sari vielä kerran! Laitahan sinäkin nallipyssyt paukkumaan.

-janne suominen-