Poimin tänne nyt vanhoja ajatuksianikin. Alla  teksti jonka ideoin kyseisen "tulehduspesäkkeen" ollessa ollessa erityisen ärtynyt. Se vietiin koko KD:n ryhmän kannattamana kaupunginhallitukseen epävirallisesti tarkasteltavaksi. Liekö johonkin hukkunut kun ei ole kuulunut mitään?

-janne suominen-

 

 

Kaupungin hallitus

 

Ns. Marian baarin kiista.

 

 

  Sovitteluratkaisun etsimisen pohjaksi esitämme pohdittavaksi seuraavanlaista ajatusmallia:

 

  Kaupunki rakentaisi nykyisen baarin tiloja vastaavan pienen liike/kioskitilan Ankkalammen eteläpäähän lammen ja tien väliin. Marian baarin yrittäjälle tarjottaisiin etuoikeutta vuokrata liiketila nykyistä toimintaa vastaavalle toiminnalle.

 Liiketoiminnalle paikka olisi varmasti parempi kuin nykyinen ja alueella on ollut kysyntää kesäisin esim. jäätelön myynnille. Rakennukseen voisi yhdistää uimareita varten wc:t ja ehkä pienet pukeutumistilat.

 Toimintamallin kustannuksia tulisi ainakin selvittää. On huomion arvoista että nykyisen liikerakennuksen tontti näin vapautuisi ja olisi mahdollista kaavamuutoksella muuttaa omakotitalotontiksi/ tonteiksi.

 Asialle saataisiin kukaties kaikkia tyydyttävä, kaupungin ja Oinilalaisten kannalta positiivinen ratkaisu.

 

Positiivisia asioita ratkaisussa:

 

·        kaikkia tyydyttävä ratkaisu

·        kannattavan yritystoiminnan tukeminen

·        Oinilan palveluiden parantuminen

·        Ankkalammen alueen kehittäminen

·        valvonnan lisääntyminen välillisesti alueella

·        wc:t

·        hyvien omakotitalotonttien saanti alueelle

·        mahdollisten järjestyshäiriöiden poistuminen asuntojen välittömästä läheisyydestä

·        rakentamiskustannukset laskussa

 

Selvitettäviä asioita:

 

·        todelliset kustannukset

·        mahdollisten häiriöiden vaikutukset tällä alueella

·        esim. roskaamisen lisääntyminen?

 

 

KD:n ryhmän puolesta;

 

Janne Suominen