Tovin aikaa paimiolaista poliittista elämää seuranneena on pakko kyseenalaistaa täällä koko sananvapaus. Tuntuu asioista puhuminen ja niistä kertominen kuntalaisille olevan varsin punainen vaate. Allekirjoittanut ja sivujeni laidasta löytyvät muutamat muut luottamustoimissa mukana olevat ihmiset ovat kirjoitelleet ajatuksiaan kaikkien nähtäville omiin blogeihinsa. Suurimmalle osalle politiikan aktiiveja tämä tuntuu olevan liikaa.

Miksi?

Miksi kaikki eivät kerro mielipiteitään?

Syitä voi olla tietenkin monia. On vain tullut sellainen tuntuma, että muutosvastaisuus elää täällä voimakkaasti. Se selittää myös kehittymisen hitauden. Syyt muutosvastaisuuteen ovat usein periaatteellisia. Ei asioista ennenkään ole puhuttu... Eikö kuntalaisella kuitenkin ole oikeus tietää niiden ihmisten mielipiteistä, joiden he luottavat hoitavansa asioitaan?

Ehkä se onkin oikea syy. Pelätään että oikeat mielipiteet tulevat julki. Saattaa olla että ison porukan äänillä ajetaan pienen porukan asioita, eihän sitä haluta julki. Tai pelätään että omilla mielipiteillä paljastamme sen, ettemme todellakaan tiedä asioista tai vaan välitä niistä.

Toinen pelko saattaa olla mielipiteestä jäävä dokumentti kirjoitettuna. On helpompi tehdä mattivanhaset ja olla muistamaton vain sanotuista mielipiteistä. Onhan se kova paikka seistä sanomansa takana.

Pahin porukka päätöksenteon kannalta taitaa kuitenkin olla ne elämäntapapolitiikot, joilla ei todellakaan ole omaa mielipidettä. Mutta kokouksissa on mukava istuskella ja kaffetella. Sen toki ymmärtää ettei heiltä tule julkisuuteen mielipiteitä, miten voisi jossei niitä ole?

Meitä paimiolaisia ns. blogisteja on arvosteltu monelta taholta. Valtuuston puheenjohtaja on muistuttanut siitä, etteivät "plokit ja tsätit" ole päätöksenteon paikkoja. Eipä tietenkään, niin ei kukaan uskokaan. Ne ovat väline keskustella ja tiedoittaa. Ns. isojen puolueiden vanhempi väki on ääneen ripittänyt kaupungintalon käytävillä kirjoittajia useampaankin otteeseen, mahtuu mukaan toki myönteisestikin suhtautuvia. Jopa niitä jotka bloggaisivat "jos osaisivat".

Uusin tyrmäys blogeille tuli kaikkein yllättävimmältä taholta. Kunnallislehdestä. Lehden numerossa 30.11.2010 toimittaja Perttu Hemminki tyrmää bloggaajat täysin. Mielestäni kyseenalaista journalismia lähteä arvostelemaan sananvapautta? Siinä hän on oikeassa ettemme juuri asioista tiedä, mutta silti yritämme niitä vapaaehtoisesti hoitaa, selvittää ja niistä keskustella. Tulisimmeko viisaammiksi ja pätevimmiksi pysymällä hiljaa? Mikäli kirjoitus ei ollut vitsiksi tarkoitettu, luulisin päätoimittajan velvollisuuksiin kuuluvan toimittajan puhuttaminen. Ellei tarkoituksellisesti ajettu jonkin ryhmän etuja? (Pyynnöstä?)

Se nähtäneen ensi viikkolla, koska vitsiin vastataan vitsillä. Katsotaan julkaistaanko alla oleva pakina myös. En kuitenkaan malta olla paljastamatta sitä etukäteen...

-janne suominen-

Mikä on tämän lehden uuvuttavin ilmiö? Se on oman lehtensä sivuille lyhyitä jaarituksia kirjoittava, omasta erinomaisuudestaan huumaantunut pikkutoimittaja.

 Tiedätte tyypin. Hän pitää itseään jonkin sortin nobelistina, koska on tullut hiuksenhienosti valituksi paikallislehden toimitukseen –tai joissakin tapauksissa jopa maakuntalehden. Hän tuntee arvonsa ja kirjoittaa sen mukaisesti.

 Aiheet kirjoituksiinsa tämä paikallislehden KaiMerilä poimii kotikontujensa ongelmista ja hiekkalaatikkoleikeistä. Hän saa ne kuulostamaan raskaan sarjan uutisilta, universumin kohtalonkysymyksiltä, joista vain hänellä on potentiaalia kirjoittaa.

 Pikkutoimittaja on kirjallisella pomadalla kuorrutettu vänrikki Nappula, joka kotikutoista älyään säkenöiden kirjoittaa joka suuntaan. Mutta jää lopulta vaille kaipaamaansa Pulitzer- palkintoa.

 Kirjoituksissaan hän jakelee tuomioita ja ivalauseita kuin Seiska juorujaan. Hän on kulmakunnan iivana julma, joka sivaltelee sanansäilällään kaikkia ja kaikkea. Ja julistaa samalla omaa kaikkivoipaa viisauttaan.

 Pikkutoimittaja saattaa ajoittain olla asiassa, mutta yleensä häntä ei ymmärretä, ja kirjoituksillaan hän antaa itsestään yksinkertaisen kuvan. Aina hakiessaan töihin suurempien lehtien toimituksiin hän ymmärtää, että lahjaton toimittaja on kuin kuoleman paikalla juokseva ravuri.

 Pikkutoimittaja pohtii aiheitaan ja suunnittelee kirjoituksiaan, mutta ei malta olla kirjoittamatta kaikesta mitä mieleen juolahtaa. Hän ei malta pysyä riippumattomana tiedonvälittäjänä, vaan huumassaan paljastaa poliittiset, aatteelliset ja maalliset sidonnaisuutensa.

 Hän on asettanut itselleen päämäärän. Hänen pitää loistaa. Melskata suurieleisesti omassa pikkuruisessa lehdessään. Hän on täällä tänään.

Janne Suominen

ps. selvennykseksi niille joilla ei ole mahdollisuutta lukea Kunnallislehteä kerrottakoon yllä olevan "pakinan" olevan muunnelma lehden pakinasta. Nettipoliitiikko on korvattu pikkutoimittajalla -tyyliin.